torstai 9. lokakuuta 2014

Syksyn aulassa

Syksy piirtää talojen ääriviivat vahvoiksi,
värit sakenevat,
aika tiivistyy.

Minä yritän pakkautua keski-ikään,
hankkia latureita, takkeja, sohvia, maaleja, kaukosäätimiä,
samanvärisiä kuppeja
ja käyttää niitä.

Yritän olla olematta levoton,
ravistamatta lehtiä puista.

Vähän pisaroi,
raskaita harmaita,
sielu sakenee,
kun se pysähtyy,
Haluan lentää,
haluan huutaa.

Jossakin kaikuu,
vaikken oikeasti huuda.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Halaus

Ihan pienen hetken saan
aamulla,
unen jälkeen,
ajatuksissa.

Kahvi ei vielä tipu,
mutta lehti kolahtaa,
leipäpussi rapisee,
lapsi kokkaa.

Tällä kertaa lapsen hymyn voi melkein kuulla,
askelissa keveys.

Kiedon peittoja tiukemmin,
laitan silmät kiinni,
pikamatka,
äkkiä olen poissa.

Onneksi on ajatus,
tässä ja nyt.
Voi kun saisin pitää muistini aina,
tämän muistin.

Keltainen aamu,
ei tuulen häivää.
Sinivalkoinen bussi odottaa liikennevaloissa.
Minä myös,
odotan taas.

Kaurapuuron syömisen taito

Pieni sydän musertuu,
rakkaus murenee,
hapertuu,
leijaa,
oliko sitä ollenkaan?

Vaikka kuinka sanon,
että rakkaus on ainoa asia maailmassa,
joka lisääntyy,
kun sitä jakaa,

se taistelee luopumista,
menee metsään asumaan,
kiukkuaa ja uhmaa,
on aikuista,
prinsessaa ja valtiatarta

ja vain halaus siihen auttaa.

Voi turhuuden turhuus,
miten aika mutkittelee itseään solmuun.

Mitä on kaurapuuron syöminen ja pipon päähän laitto?

Jakamista pakon alla,
luottamuksen vastaan harausta?
- Ketään en tarvitse.

Ainakaan puoleen minuuttiin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Sarvi

Lumi voisi jo peittää epäkohdat,
hillittömyyden, viallisuuden.

Koko elämä mennyt hillitsemisen oppimiseen
ja lopputulos on sama kuin se,
mistä lähdettiin.

Missä meni vikaan?

Hillittömyyden hillitseminen ei vaan suju,
vaikka istun sen päällä,
sidon patteriin,
tuhoan, alistan, väsytän.

Liikaa työtä 
ja liikaa muuta hillittävää.

Ja aina se jostakin putkahtaa esiin.

Kauneuden kaipuu kärventää sulkia,
noita-akkana vaellan.
Pilaan yksinkertaisuuden
tekemällä liikaa,
aina vaan liikaa.

Kirottu sarvi.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Hamsteri

Vaikka kuinka vanhenen
ja kohta kaikessa on remppaa,
pitää joka päivä muistaa hillitä,

säätää liekkiä pienemmälle,
muistuttaa,
että tee kaikkea vähemmän,
hengitä.

Ja minä vain huudan joka suuntaan,

juoksen kovempaa,
vaikka takajalka rispaa
ja kengissä oli reikiä jo vuosi sitten.

Minä en nuorene,
minä vanhenen.

Miksi se ei tule tajuntaan?
Miksi nämä solut eivät opi?

Mikä on, että minä ahmaisen edelleen koko parsinneulan,
lupaan parantaa koko sairaalan,
otan koppeja elämäntavoista,
usutan muitakin matkaan.

Ja kun puran puran pipoja ja villapaitoja,
luovun niistä yksi kerrallaan,
olen kuin hamsteri ilman juoksupyörää,

pysähdysahdistuksessa,
häpeällinen,
taas tuli tehtyä janottua liikaa.

Eteerisyys unikuvissa,
kauneus litistyneenä pelottavan peilin alle,
teot kohtuuttomia.

Koko minuus tyhjenee jokaisella deletellä.
(Arjen sankari.)
Vielä jää kuitenkin mekaniikka,
joka kiehuu polttaa pakkautuu,
pyörittää tyhjää.

Myyn kesän, aistiharhan ja matkailuauton,
liput sirkuksiin,
reikäiset kengät,
lukukirjan, kauppalistan, kaikki lukuisat kotini.

Kuka ostaa?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hyvää yötä

Lähellä ja kaukana kohtaavat toisensa.

Että se on,
me tässä ja nyt
ja se riittää.

Lepään sinussa
ja sinusta tulee minulle uni.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Syksyn värit laskeutuvat yllemme

Jos lopultakin löysin ajalle värin,
en haluaisi sitä heti hukata
loppumattomiin kalenterimerkintöihin
ja täyttymättömiin toisiin odotuksiin.

Sanoilla uudet merkitykset,
puhdas sisältö,
en ole niitä ennen käyttänytkään,
sanojen kopioita vain
- jos niitäkään.

Syksyn värit laskeutuvat yllemme,
värittävät meidän syksymme,
meidän kohtaamisemme,
meidän lyhtymme.

Näistä sävyistä en tiennyt,
ehkä näkökyky aukeaa vasta
ajan täytyttyä,
ihmisen syksyssä.






maanantai 8. syyskuuta 2014

Vieläkö hymyilet?

Vieläkö hymyilet?
Olen vuori,
olen kivi,
olen rajaton peruskallio.

Minut saa jos ottaa,
mutta rukoilemalla en tule.

Rakastan,
mutta vahingoittaa en halua,
Tuhkasta haihdun yötaivaaseen.

Olen liekki,
olen tanssi,
olen laulu,
painan nolla kilogrammaa.

Vieläkö sinä hymyilet,
kun minä olen?

Mihinkään en katoa,
jos sallit minun olla,
mutta jos olen väärä
tai en riitä,
juoksuhiekkaa vain.

torstai 4. syyskuuta 2014

Jätin takin naulaan

Yritän pitkittää tätä kesää,
en suostu sukkahousuihin.
Jätin takin naulaan,
sovitin sitä,
mutta vielä se jäi.

Vesihöyry härmistyy auton ikkunoissa 
nauraa minulle,
kun kyyditsen sen pois laskemalla ikkunat,
vapautan ystäväni tuulilasinpyyhkijät viuhumaan,
vielä en skrapaa.

Minulla on vielä kesä.

Laitoin kuitenkin penkinlämmittimen,
se ei hidasta venytystä,
kun istun lyhythihasillani
ja ajan pitkin kesää.

Tuhatvuotias

Eihän tässä varaa olisi kiirehtiä aikaa,
mutta odotus ahnehtii minuutteja
ja työviikko tuntuu pitemmältä kuin ennen.

Onko niin, että odottavan aika vähintäänkin kaksinkertaistuu?

Minusta on tulossa tuhatvuotias.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kesän jälki

Oranssi ja harmaa hämäröivät
ja yön tulo putoaa kengille,
on alkusyksyn ilta.
Ihossa kesän jälki,
vaaleana tummana,
läsnäolon muisto.

Omenat ja
vaniljakastikkeen tuoksu tässä
ja minä yritän haluta niitä,
mutta todellisuudessa ajatukseni ovat kaukana
vaniljakastikkeesta.

Kurottelua

Olisihan se ihanaa olla samanlainen kuin kaikki muut,
keskiarvo,
havaitsemattomiin huvennut,
ei kivun tarttumapintaa ollenkaan.

Olisi äiti isä sisko veli,
kerrostalokolmio,
samanlaisen ruokahalu kuin kaikilla
ja täsmälleen samat vaatteet.

Varmuus siitä,
että kaikki vain jatkuu ja jatkuu
samana.
on säännölliset säännöt,
tuttuus,
toistojen jono.

Kotona kodin tuolla puolen,
kurottelemassa.

Voi lapsi,
ei ehkä ole sattumaa,
että tiemme kohtasivat.

Saarella

Yksikään vene ei tule.
Tuuli ohittaa.

Sen vaan vaistoaa,
kuin ison jääkaapin ovi aukeaisi,
vihainen katse,
tervehtimättömyys,
hidas torjunta.

Jotain olen kai tehnyt ollut elänyt?

Ja minä kuulin karheasta kirjelmästä,
havaitsen kivettyneet selät,
huomaan jalanjäljen takkini selkämyksessä
ja ihmettelen,
mikä rikokseni on.

Se että kaikki kelpaa,
kaiken jakaa,
se ei riitä.

torstai 28. elokuuta 2014

Carmolis

Operettihelmat väristen
juhlin nuhan tuloa marjateellä.

Yskä vetää mielen mukaansa
apteekki keikkuu kotimatkan varrella.

Nyt en kerkeä,
nyt en halua,
tulee kesä,
tulee juhla,
työviikon loppuun.

Nujerrus kaikin keinoin,
älä tule!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Transaktio

Haluan olla kiltti siksi, että huvittaa,
en siksi, että olen velkaa.

Tassunpainallus


En varasta
ja sade kimaltelee rotvallinreunassa
punaisen pakettiauton takapellissä.

Sateen muisto
valaisee kadun kuin kevät,
heijastaa silmiini sumun,
jonka läpi pääsee vaivatta.

Pisara läikähtää
ja hermoratojen säkenöintiä ei voi estää
- kuvien sarja,
joka muistossa pikkuriikkinen kimallus.
Tämän aamun huomisen ylihuomisen alkujuuri.

Enää kaksi yötä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Ketut

Niitä tuli kellarinovista,
lankoja pitkin matelemalla,
ne söivät kivetkin kynnysmaton alta,
ne murisivat vihaisesti kun häädin niitä pois luudalla.

Ne laukkasivat pitkin sänkipeltoa,
tekivät ympyrän ympärilleni,
vaikka minä kävelin ihan hitaasti
ja yritin olla välittämättä.
Ne uikuttivat perään.

Ne halusivat lihaa,
jäätelöä,
herkkuhyytelöä,
oman vatsansa täyteen.

perjantai 22. elokuuta 2014

Sadetta etsin

Silmäripsien varjon verran
voin asioihin vaikuttaa.

Ja riittämättömyys huutelee minulle herjauksia:
"Aikavammainen!
Julkisivu kaipaa remonttia!
Maalaa vähän!"

Ja silmäripsien varjon verran
muutan kaiken.

Se riittää.

Niitä varjoja tulee joka päivä lisää,
ja ja joka päivä on yksi ammottava musta aukko vähemmän,
yksi kerrallaan
häivähdys uudesta varjosta,
odotetusta.

Varjoissa uin,
sadetta etsin,
aina joskus ne tulevat luo,
kun kutsun,
hetket.

torstai 21. elokuuta 2014

Loppumaton

Erillisyyden aave kalpenee ja haihtuu,
usva lakoaa.

Vastaan tulee iso urohirvi,
joka kohottaa minut sarvilleen kuin kruunun.

Se hirvi ei matele,
ei pyydä.

Muistan kaukaa kotkat,
jotka roikkuivat puhelinlangoilla,
avokonttin ristiinnaulittu lammas
- kaukana takanapäin,
vapautettuna,
minä.

Ja minä putosin aavikoiden hiekkaan,
meren suolaan,
valaisin auringon,
keräsin kuun siruja,
ja katsoin kuvajaista syksyn järvestä,
joka syttyi palamaan.

Tuhosin kaiken, mihin koskin,
ja sen sietäminen ei ollut helppoa.

Otin vastaan puhelut viestit,
joiden välityksellä sain tietää vikani
ne joita oli,
ja ne,
joita ei ollut.

Puhelin soi,
ja sydän pysähtyi.
Taas.

Kun rypyt oikenivat,
sulat suoristuivat lysystä,
olin edelleen sama.

Säkeet on salattava,
sielu, rehellisyys kahlittava.
Niiltä.

Ja pitkään minun piti odottaa,
että tuli hirvi,
kesytön.

Sillä hetkellä loppui minun tarinani,
meidän tarinamme alkoi.

Hyökkäys

Minä tiedän, että se voi tapahtua uudelleen,
voin tehdä sen,
vahingoittaa.

Voin olla taas auki,
jos en ole varovainen,
jos en yhtään sulje.

Sellaisia voi edelleen tulla,
joita vedän puoleeni,
jotka romahdutan,
joille olen vahingollinen.

Edelleen.

Mutta mitään en toivo niin paljon,
kuin että saisin olla rauhassa auki

yhdelle

ja haluta sitä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Ajatuksen näkyvyydestä

Uskalias ajatus.
Pyöritän.

En halua sanoa puhua mitään.
Kätken.

Minä tiedän.
En kerro.

Ja kaikki tietävät silti.


Joskus jää sulaa yllättäen

On erilaista herätä aamuun
jos tietää,
että odotan,
en väistä.

On erilaista olla,
kun tuntuu siltä,
että aika on läsnä,
eikä juokse karkuun,
kun yritän sitä tavoitella.

Sallin sen jopa pysähtyä.

On erilaista tuntea jotakin,
kuin aurinko lämmittäisi ihoani kaiken aikaa,
se ei mene pois.

Joskus jää vain sulaa,
kiven hengitys tihenee,
kaikki on toisin
ja vastarinta kadonnut,
kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

On erilaista herätä aamuun,
ihan kuin joku sanoisi, voit olla rauhassa,
kaikki on.

maanantai 18. elokuuta 2014

Mitä tapahtui?

Äkkiä tulee tietoisuus:
Tässä se on.

Kaikki loksahtaa paikalleen,
aika pysähtyy. 

Mennyt ja tuleva kohtaavat,
mutteivät tuhoa toisiaan.

Yksinkertaista.

Ja hymyjen muurit murtuvat,
ovet  avautuvat hiljaa, huomaamatta.

Suljetun paikan kammo on poissa.

Mitä tapahtui?

perjantai 15. elokuuta 2014

Arkana kuljen

Kuin en olisi koskaan lentänyt,
räpiköin pienillä siivilläni.

Ne eivät ole kasvaneet vielä.

Odotan tähdenlentoa,
jotta voisin toivoa,
nyt en uskalla toivoakaan vielä
- ja mitä toivoisin, en tiedä?



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Avunhuutojen hautausmaa

Minä tiedän, mitä on olla kivi
heräämässä henkiin.
Minä tiedän, mitä on padota koski yksin,
peittää sen putous käsin,
padota virrat.

Minä tiedän,
miltä tuntuu,
olla kivimurskaa.

Kalliollani avunhuutojen hautausmaa.

Klovniudesta

Minä en ole rakastanut vielä,
mutta olen kauan sitten antanut rakastaa itseäni kauhistuttavalla tavalla.

Onko mitään niin kohtuutonta kuin rakkauden sirkus?

Ihmisen työ

Jos olikin näytös
oli näytöskin elämää,

jos olikin show,
se antoi elämyksiä
oppia uutta.

Siinä showssa kasvoi vilja
lipui vesi
muotoutuivat vuoret ja huiput
pisaroi aika.

Patoamisen pakahdutuksen määrää ei mikään tarina kerro -
päivänvaloon tuli pieni osa ihmisen mieltä -
ei ollut kieltä kertoa, jakaa.

Taru erillisyydestä,
kummasta kaveruudesta,
rakkaudettomuudesta,
itsensä etsimisestä.

Paha ei ole kukaan,
mutta kuka antaa käyttää itseään kulissina,
syyllistyy vakavaan rikokseen,
itsensä hylkäämiseen.

Suru siitä,
että sitä ei ehkä aina osannut peittää muilta.

Ihmisen työ on iloa jakaa.

lauantai 9. elokuuta 2014

Yhden katseen verran

Älä itsestäsi luovu,
älä ajastasi,

älä lahoina oksina romahda,
älä putoa,
älä unohda juoda vettä,
älä arkipäivästä luovu.

Nuku riittävästi,
pese hampaat,
älä rutiineista luovu.

Pidä kiinni siitä, mikä omaasi on,
muista raha,
käytä valtaa,
elämäsi, sinun.

Yhden katseen verran.
Ei ajatustakaan.
Yhden katseen verran.

Yhtään enempää ei tarvittu
ja minä olin jo siellä,
valmiina putoamaan,
olemaan välittämättä vedestä,
minä juovuin rutiinittomuudesta,
ja kaikki työt jäivät tekemättä,
hukutin turhuudet,
rahan katkeamattomaan virtaan,
enkä katsonut kertaakaan taakse.

Yhden katseen verran,
pysähtyi aika.



torstai 7. elokuuta 2014

Ylösalaisin

Kuinka monta vuotta uin vastavirtaan,
olin Donna Quijote, kaupunkilainen.

Pyörrän pyhät puheeni,
minut täyttää aavistus ja pakahduttava ilo siitä, että osaan.
Luulin,
etten opi,
muttei se ollutkaan oppimistaito.



tiistai 29. heinäkuuta 2014

Viimeinen suru

Suru painaa siivet kylkiin
korvat luimuun,

kerii hännän koipien väliin.

Hyvästi jää,
suru,
taakse jää,
ole historiaa.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Etäinen haukku

Tämä kirja on luettu loppuun,
minun kirjani olisi monimutkaisempi,
eikä siitä tarvitsisi maksaa.

Jos jo lähtökohtaisesti etsii, on kai tavoitteena löytää,
mutta jos ei halua löytää, ei ehkä pidä etsiä?

Susien satama on kaukana,
mutta haukku kuuluu jo.


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kuule ääni, joka kuiskaa

Aikakaudet sulloutuvat päällekkäin ja lomittain
ajan virtaa ei voi estää.

Unohdus, kadotettu aika,
ajattomat hetket virrassa.

Ken etsii totuutta,
ei sitoudu aikaan ei paikkaan.

Hetket tulevat juuri silloin kun niitä ei etsi,
ne kaikkoavat juuri silloin, kun ei haluaisi.

Pakotettuja minuutteja ei ole,
pysäytettyä totuutta ei ole.

On vain tietoisuus.
Ääni, joka kuiskaa.

Mitä muita totuuksia voisi olla?


lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lehmus katsoo

Lehmus katsoo minua lempein silmin,
se lupaa:

Aikojen alussa sinulle on annettu pienet siivet,
jotka sinua kantavat, vievät,
halkaisevat pilvet.

Älä huoli,
et voi vaihtaa sielua sisääsi.

Sinä tulet tuulemaan aikojen loppuun saakka,
sinä tulet syttymään ja palamaan loppuun,
yhä uudestaan.

Joinakin vuosina tulee paljon omenoita,
joinakin ei yhtään,
älä huoli siitä.

Ja sinä tulet repimään pilviä kappaleiksi,
polttamaan taloja ja aavikoita,
koskemaan kipeästi,
tuhkiin asti.

Lehmus katsoo lempeästi:
Sen verran on annettu, mitä jaksat sietää,
Sen verran saat,
mitä uskallat pyytää.

Onnen sirppi,
kylvön aura,
maa taivas ja tähdet:
Sinun.

Kaiken saat, mitä haluat.
Varo,
mitä sanot haluavasi.


Vuotokohta

Minä vuodan
Suolaa sokeria suklaata verta

Minä vuodan
Säkeniä pisaroita kiteitä

Ja se juoksee norona
Maan ääriin

Minä nappaan kiinni tuulen kärjestä
Ja ajelen uniin

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Mieli kuin sade

Valun mustasta pilvestä
maata kohti

mikään ei minua nosta
turhauttaa väsyttää
ei tee mieli syödä ei juoda

valua vain
maan alle.

Kysymys

Minä kysyn ja
odotan

vastausta.
Turhaan.

Jos minä olen kysynyt,
olen halunnut tietää.
Saisin kultaa, mutta haluan vastauksen.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Viisaus

Nyt minä tiedän, miksi nukuin jäisellä patjalla, söin vihreää leipää.

Aloitin aamuni korvientäydeltä meteliä, päiväni loppuivat iloisesti lobotomiaan. 

Hyvin pysyi kiinni, luutui, kuvitelmat kokemukset kaukana minun patjastani....sitä kehtoa kiersivät niin painajaiset kuin iloisesti heiluvat unilehmän utareet ja sorkat.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Auki

Olen lähtötelineessa
odotan laukausta

teen varaslähtöä

olen juoksija hevonen ja vinttikoira.

Jokainen rasahdus saa sydämeni raiteiltaan
olen valmis
olen auki

olen puolimatkassa
vähintäänkin ohittamassa jo

Minun minuuttini matelevat
peruuttavat
aika on pysähtynyt jo koettuun

olen malttamaton
olen nälkäinen
kuumissani

Hämäröintiä

Aurinko houkuttelee minut
kesäuneen

kirsikankukista juon
etsin hunajaa

omenapuu miltei avaa katseensa
yön hämäriin hetkiin keriytyvät toiveet
kesästä kesäyöstä yöstä
aamuhämärästä

Kerään säteistä korun hiuksilleni

olen mehiläinen

maanantai 5. toukokuuta 2014

Tuulee

Kasvoille tuulee
sataa vähän

sade huuhtelee
tumman pölyn katukivetykseltä

Valo hiipii
hitaasti

omenapuu odottaa

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Koiraksi tuleminen

Sielu rukoilee vapautusta,
armoa,
lupaa hellittää.

Loppuuko vastuu toisista koskaan
tuleeko rauha?

Milloin saan käpertyä kerälle
lämmetä takan edessä

ja joku rapsuttaa?

lauantai 3. toukokuuta 2014

Näkymätön suojaverkko

Kuuntele,
mitä se sanoo,

kuuntele huuto
ja kysymys,
vetoomus,

näe hento kaste,
ja usko vilpittömyyteen.

Minä käännän kivet ja kannot ja löytämäni
sateenkaari liukenee räntäsateeseen
joka kerta kun melkein löydän sen reunaan.

Sydämeni ui ohi tukoksen
(soodaa ja etikkaa)
koko aura väristen.

torstai 1. toukokuuta 2014

Magneetti

Itken,
mutta minulla ei ole aavistustakaan,
miksi itken.

Keuhkokuvissa sydänfilmeissä kolesteroleissa
ei näkynyt vikaa.

Olen terve ja vahva.

Ei murtumaa missään,
ei horjuntaa tasapainossa.

Minä itken,

mutta olenkin yksin,
eikä sellaista tapahdu usein.

Kenen tunteita tunnen

Hänen katseessaan hätä
lyödyn alistuneisuus
vaikkei kukaan enää lyö

Hänen silmissään kaipuu
tyhjää täynnä
tämä maa

Hänen asennossaan nöyrtyminen
kivun odotus

Silitystä simaa hunajaa
hiirenkorvia

Läsnäoloa tarjoan,
tyhjää kättä,
hiljaisen katseen,
kun ei ole yhteistä kieltä,

yhteistä aikaa, paikkaa.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Matka

Pelkään suljettuja paikkoja lukittuja ovia
lentokoneita, busseja, junia, polkupyöriä,
joita ohjaa joku muu kuin minä itse

Hissejä minä pelkään,
allekirjoituksia sotilasvaloja sormuksia

Pelkään omistusasuntoja mökkejä autoja kauppakasseja
postilaatikkoon kolahtavia laskuja

Pelkään kalentereita kellonaikoja
heräämistä nukkumista aina samaan aikaan
toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia
mainoksia automaatteja
navigaattoriin määriteltyjä osoitteita

lukittuja huomisia

Ihmisiä minä rakastan ja pelkään

ja tulee taas aika, kun haluan sulkea itseni lepattamaan
voittamaan pelon
ja löytämään halun

pakata matkalaukku

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kameleontit

Kummallista,
miten sanojen sisältö mitätöityy värittyy muuttuu
jos ne jäävät tyhjiksi,
vaille korvia.

Yhtäkkiä niiden sisältö on likainen,
häpeällinen,
tyhjä.

Ja korvat

vapauttavat ne rumuudestaan,
avaavat uusia aikakausia.

Villi näkökulma

Kun ajatukset kiteytyvät hetkeen,
jossa sanat saavat seurakseen äänen 
sijoittuvat kantajaansa

on valittava näkökulma.

Kirottu mieli

Anna minulle voimaa estää se vajoaminen aleneminen
rakkaudennälkään sokeuteen.

Etten vajoaisi,
syyllistyisi miellyttämiseen,

sillä olisihan se taikurimaista,
että saisimme kiteytettyä yhteen hetkeen
kaikki mahdottomuutemme.

Minä rakastan kaikkea,
ja se on se helpompi osuus tässä.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kelvolliseksi tulemisesta

Sano, uskallanko nousta,
uskallanko kivuta seuraavalle portaalle,
vai katoanko vain hiljaisuuteen
vähin äänin?

Annanko pään painua
ja tyydynkö siihen,
mitä jää?

Uskallanko edetä vain, jos olen vahvempi?
Tulenko vain hätiin
hädän keskellä?

Entä kohtaaminen,
miten sen käy?

Miten ja millä minä ansaitsisin vastavuoroisuuden?
Miten minusta tulisi riittävä, kelvollinen, oikea?

Mikä minusta voisi tulla,
jos ryhtyisin kuuntelemaan myös itseäni?

Tekisin useammin asioita, joita rakastan.
Ymmärtäisin, muistaisin, mitä kaikkea rakastan.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ääni

Minä kuulin ensin vain äänen,
puhetta,
kiinnostavaa puhetta.

Historian havinaa,
elämänkohtaloita,
suvun ja paikkojen tarinaa.

Olin väsynyt,
mutta korvani jaksoivat,
tumma ääni,
tuttu murre, 
kotoisa sävy.

Ja kun lopulta näin ihmisen,
oli vaikea yhdistää ääni ja hän,

mutta kyllä ne kuuluivat samalle ihmiselle.

Lelukaupassa

Se ei tapahdu niin,
että tullaan tilaan ja arvioidaan.

Riisutaan katseilla
ja tarkistetaan,
vastaako tuote tilausta.

Harha ei milloinkaan oikeuta reklamaatioon.

Kyseessä on
täydellinen luomus

koko maailman katsoa kokea sellaisenaan.

Se tapahtuu nöyränä vaivihkaa
sivistys riisuttuna
odotuksia vailla,
kaikki haavat valmiina vuotamaan
tähdet silmissä valmiina läikehtimään

tai polttamaan lelukaupat tyhjiksi

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Aamukahvilla

Vaikka sydän meinaa pakahtua,
pyytää nollausta,
se lyö kumein säännöllisin terävin lyönnein,
vaativasti.

Tuhat sateenkaarta
pilvenreunaa
kukkaniittyä
merta minä olen sydämineni kahlannut

ja kaikilta niiltä pudonnut,

paikattu jeesusteipillä
ja yhä uudelleen

täytän uuden kupin kahvia.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hiljainen kaipuu

Kevät tulee
ja minä olen kuin lunta niskaan saanut krookus.

Kohtaamattomuuksien kierre
velloo ja louhii minusta kullan pois.

Tule jo aurinko,
täytä minut!


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kukkahattuja

Kyllä se niin on
että minä en suostu kutistuskoneeseen
enää.

Rönsyjä ja kukkareuhkoja hatussani
kiidän
valtateitä väärään suuntaan.

En suostu paimentamaan sanojani,
enkä suostu haihtumaan huleina.

Oranssia
oranssia
ja lätäköihin!

Minä haluan roiskuttaa vettä!


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevät tulee

Kevät tulee,
räntäsade kuiskii minulle tulevasta

ja pajunkissat.

Osaisinko odottaa rauhassa,
antaa sen vaan tulla?

Tuskin vaan.
Minä siirrän kelloa eteenpäin,
juoksen kovempaa,

käytän huomisen rahat,
syön ruoat,
tuhlaan kellon tyhjäksi.

Kun en jaksa odottaa.
Kevät!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Sanomatonta

Missä menee raja,
minkä yli ei tarvitse kurkottaa?

Olin liikaa ja liian vähän,
puhuin vierasta kieltä,
ja lopulta lopetin puheen.

Taisi olla helpottavaa,
tai ehkä se ei tullut huomatuksikaan.
Sanat vaan menivät ohi,
informatio hukkui jonnekin,
olin ei kukaan, tarpeeton.

Olin väärä,
mutta kelpasin lähelle.

Minusta muotoiltiin kuva käsitys tyhjä tarina
ilman, että itse siihen pystyin vaikuttamaan,
ilman että sillä oli mitään tekemistä minun elämäni kanssa,
minun todellisuuteni kanssa,
minun persoonani kanssa,

minun sanomattomien sanojeni kanssa.

Repivä helpotus.

Hän pysähtyi alkulauseeseen,
mistä alkoi tyhjyys.

Loppujen jono

Selkärankaiset puhuvat vähän,
joskus asiaakin.

Fanaatikkojen sokeitten armeija
lajittelee minuja solkenaan,
puheen puuttuessa
ymmärrystä kohtaamista ei vain tule.

On puheen merkki,
mutta jos sanat sisältävät totaalisesti eri sisältöjä,

viesti värittyy ihan uusiksi,
ja seuraus on kohtalokas.

Tasokas keskustelu uupuu,
aihe katoaa,
ajatus vajoaa alhaiseksi.

Ja minä sanon sanoja
ja riudun.

Loppujen jono vilkuttaa  minulle ja ilkkuu,
olisko seuraava loppu jo viimeinen ennen

loppujen loppua?

Pohjatonta

Niin äkkiä katoaa ilma,
jota juuri hengitimme samassa ajassa.

Niin äkkiä tulee ja menee valo,
aamun ensimmäinen säde 
joka oli
hetken
ensimmäinen ja sitten jo vanha.

Minä luulin,
ja se oli poissa.

Ja sitten luulin,
että se ei ollut,
ja jälleen se olikin taas tässä.

Minä en tiedä, jaksanko tätä pohjatonta sokkoutta
- voisiko elämä jo olla valmis,
kaikki jo tässä?

No ei tietenkään.

Minun pitää jatkaa loppujen sarjaa,
jos jonakin päivänä
tulisi valo

ja jäisi.

 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Haluaisin erottua, osa II

Olen asiayhteydestään irroitettu lause.

Luon elämää ja loppua tyhjyydessä.

Kuka minä olen?

Olen poissa huolehtimisesta,
etäällä organisoinnista,
mahdollistamisesta,
tavoittamattomissa,
työtä vailla.

Kuka olen?

Ja minä sanoin,
että kotini on siellä,
missä minun on hyvä olla.

Missä se on?

Mitä on, kun viitekehys puuttuu?

Tyhjää täynnä?
Onkalo, joka odottaa täyttymistä,
ulkoapäin.

Arvojen rappio,
pyhä juurettomuus,
ammottava tyhjyys.

Vain ihminen,
tulevaisuutta vailla,
nykyhetken ääriviivat piirtymättöminä.

Yritän kiihkeästi tulla näkyväksi,
mutta en tavoita
minuutta,

näin.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Haluaisin erottua, osa I

Etenen karua tietä,
etenen kiviä pitkin,
pitkin mahdollisuuden ajatusta.

Seuraan ja odotan.
Kärsimättömyyteni tekee minut ärtyisäksi.

Näkymättömyyteen ei ole vielä piirtynyt
edes ääriviivoja,
hahmo pelkän ilmiasun varassa,
käytös tulkittuna vierauden kautta.

Minä en ole laiska,
rohkea olen myös,
mielelläni piirtäisin kuvia ja sanoja.

Haluaisin tietää lisää,
mutten halua ahdistaa.

Haluaisin erottua.

perjantai 28. helmikuuta 2014

Höyheniä

Ajassa, aikaa ilman
kaikkeus
pudottelee höyheniä

meidän koskea

sivistyksen uumenista
vapautuneet sielut liikehtivät
unettomina

meidän iässämme
sanat ovat jo kokeneet inflaation

jäljellä jotakin
mihin sanoilla ei päästä

ei pienintäkään pakkoa
ei mennyttä ei tulevaa

suunnittelemattomuuksien ihanuus
valloittaa 

miten määrittämätön rajaton rauha
on
yhdenkään pakon ulottumattomissa

on vain halu
totaalisen määräämätön halu
suunnaton tietämätön

maanantai 24. helmikuuta 2014

Sisältä kaunis

Hän katsoi sisääni - ammatillisesti tietenkin - ja sanoi:
"Miniatyyria."
Hän kysyi ikääni ja ihmetteli.
Hän tuotti tuskaa ja minä laitoin silmät kiinni ja yritin kestää,
kestin sen...
tulin läpivalaistuksi ja hän sanoi:
"Sinä olet kaunotar!"
ja
"Älä enää ota sitä pois."
Näitä hetkiä en tahdo kovin usein,
mutta hänen sanojensa myötä kiven varjokin sisältäni lensi pois,
minä lensin vapauteen
ja avasin oveni entisestään.

Kivun väreet sisälläni
maksoin,
kauniina ja siivet varovasti lepattaen.

Ihan sama, vaikka elämän minuutit loppuisivat tähän

Jokainen kadotetun ajan minuutti
tiivistyy nyt-ajan minuuttien kehrään

jokainen hetki osuu luuytimeen
ja sytyttää hermoradat koskettamaan
uusia minuutteja

ja minuutteja tulee jonossa, mutta ne eivät liiku,
ne ovat tässä
ja minä elän
ja ihan sama loppuisivatko elämän minuutit tähän

olen turvassa
ja onnen käsi ympäröi ajanlaskun

huomista ei ole,
on vain nyt,
ja se on enemmän kuin riittävästi

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Samalla puolella

Ystävän tulo
yhä uudelleen uudessa valossa
uusin silmin virkistynein sydämin

helmet helisevät
lasit välkkyvät

ja hymy

ehdotusten kirpeä vuolaus
ja jokin ydin siellä miltei tartuttavissa

haparoimme aikaa yhdessä.

Ystäväni olet ollut matkallani pitkään
ja sinun liikehdintäsi tunnen

vaiheiden variaatiot

rauhan hetket
ja syvyys asetelmissa,
tuttuuden keinu.

Olemme olleet me
jo kauan.

Se hyväksyvyys ja ymmärrys
säröjen harmonia
ja suuttumus
- ystävyys,
ei lainattavissa,
se vain on.

Ihminen,
samalla puolella.

Sipulin kuoriminen

Vähin erin pois ruskea kuori.
Siivu kerrallaan.

Yksi kerrallaan pois koko suojaus.

Opitut tavat toistuvat maneerit vallankäytön välineet.

Pois vaan.

Ylin kerros pois.

Ennakkoluulot asenteet, mukaetiikka.

Kaikki ylenkatse pois.

Tarvitaan vielä toinen kerros tätä,
sillä yllätyksiä löytyy.
Aukot avarakatseisuudessa asennevammat arvojen vääristyneet peilikuvat.

Pois vaan.

Yksi kerrallaan kerroksia pois

Kyynelten tulva

Kivettymät pois kaikki yksi kerrallaan.

Säikeet selviytymiskeinot opittujen virheliikkeiden valikoimat
Toiston toivottomuus

Pois vaan.

Ulottumattomiin, sinne, minne sanat eivät yllä.

Koko sivistys pois,
sanojen taa.

Hidas ja pehmeä

Olisiko aika jo luopua taistelusta
ja antaa elämän viedä?

Kaivaa pehmeyden,
laittaa silmät kiinni.

Ja odottaa.

Antaa auringon tulla,
jos se on tullakseen.
Ja sateen viileyden.

Sytytän takan ja mietin,
kuinka terävänäköinen ihminen voikaan olla
hypätessään tuntemattomaan.

Kuinka kauan siitä on,
kun viimeksi sallin tuulen tulla
- olla hiljaa ja odottaa,
eikä määrätä tuulen suuntaa.

Sillä onhan se tapa selviytyä,
kun ei hyppää.

Riimujen tulkintaa

Sain kirjeen,
jota en osaa lukea.

Enkä minä vielä tiedä, onko kyse lukutaitoni heikkenemisestä,
vai onko kirje tuntemattomalla kielellä.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Olen liikaa

Olen liikaa
olen edelleen liikaa

vaikka aika jyräsi ylitseni
vaikka tulin tuhannesti mitätöidyksi

vaikka minulla pyyhittiin maan ääret

Olen liikaa.

Kun laatikko avattiin
lensin taas

ja huhuilen pesuria,
joka jälleen kerran minut kutistaisi

että en olisi liikaa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Voiko elämää oppia?

Jokainen päivä raottaa uuden verhon,
uteliaana katson niiden taa.

Ymmärrän, miten vähän tiedän,
miten vähän ymmärrän.

Ehkä tässä selviää, miten hauraita unelmat olivat
miten turhia ja tyhjiä

kun ei niitä oikeasti halunnutkaan.

Kurottelun kuvajainenko
minua ohjaa?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Puhelin soi

Anteeksi, mutta sinun tunteesi ja ajatuksesi loukkaavat minua. Voitko poistaa ne?

Kymenen vuoden onni

Annoin sen tapahtua.
Pyörsin päätökseni,
hylkäsin toteni.

Enkä pelosta,
muuten vain.

Muutos ja vapaus iholla,
enkä kertaakaan katsonut kuvia.

Annoin kaiken tapahtua.
Enkä ihan valittamatta,
mutten valittanut usein.

Onnea ei voi lainata

Siitä on jo aikaa,
kun viimeksi lainasin täydeksi kirjoitettuja sivuja.

Ja luin ne sivut loppuun ja päätin,
etten sitä koskaan enää tee.

Tyhjiä sivuja vain.

Ihan tyhjät sivut eivät mahdu nyt.
Miten olisi puolitäyteen kirjoitetut?
Selaan arkistoja,
olisiko lainattavia puolitäysiä sivuja,
vähän kirjoitettuja
tai sellaisia, joissa jokin sivu on unohtunut kirjoittaa?

torstai 23. tammikuuta 2014

Naaras

Historia hiipii perässäni kevein askelin.
Se nauraa, se hihkuu,
se vaanii

tiedän tiedän

Se panee merkille jokaisen siirtoni
ja ilkkuu

tiedän tiedän

Ei kesytetyille

Rapina

Ajatukset käsin kosketeltavissa
voin lukea ne paperien läheisyydestä
seiniltä

hengitys

Tiiviit tavoiteltavat aihiot tiivistyvät kynään,
joka koskettaa paperia kuumeisesti

kumi

yrittää tyhjentää virheajatuksen.

Mutta olisiko se ollut uusi tie? Mihin se olisi vienyt?

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Elämän tummanpunainen lanka

Odotuksen tunnistaa siitä,
että katse haparoi kaiken aikaa jonnekin,
kysyy,

mitä voisi muuttaa.

Olisi ehkä ollut parempi jäädä kivettymään vielä joksikin aikaa,
mutta herätetty, mikä herätetty.

Nainen minussa
etsii tilaisuutta.

Minua pelottaa jo,
ratkaisuni,
se tuleva.

Se tummanpunainen lanka ei katkea,
mutta mutkittelee arvaamattomasti.

Oikeassa oleminen

Kaunis on,
kaunis,
katse sisään kääntyneenä,
syvä vesi.

Minä pysäköin autoni taloni pensasaidan eteen.
Omalle paikalleen,
minun valitsemalleni.

Mutta aurinko nousi yksin hänelle vain.
Ja sade satoi
yksinäiseen pohjattomaan sydämeen,
jota ei täyttänyt yksikään tuhansista valonsäikeistä hymyistä,
ei pisaroista,
ei kuunvarjoista,
lumihipuista.

Se vuoti kaikesta tyhjiin alituiseen, kaikkiaikaan.

Ja hän peruutti autonsa minun autoni takapuskuriin.

Kaikkivaltias itsetietoisuus
itseriittoisuus
yksinoikeudella oikeassa oleminen.

Tokihan se oli minun vikani,
mitäs jätin auton hänen tielleen.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tasapainolaudalla

Pienten hetkien paino
väsyttää pakkasen kiteet niin alas alas

Maan viileä kosketus
vetää puoleensa

takaisuuden uumeniin
pohjattomiin,
ei sieltä tulla takaisin.

Alku ja äkkiä edessä on uusi loppu.
Miten uskallan aloittaa mitään,
kun heittäydyn,
kuten minä teen

kuten minä teen

nielaisen juurineen
ja olen kuin hevonen

en osaa oksentaa.

Ja taas ja taas houkutus on liian suuri.
On jano, kova jano.

Aamutuimaan pakkasessa

Ihon hämärä jatkaa kulkuaan
ja minuutit.
Ja joka minuutti minä olen minuutin vanhempi.
Ja minä olen tietoinen näistä minuuteista.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Millaisen tyhjyyden minä täyttäisin

Työpaikalla keskellä sanojen ilotulitusta
- kaikilla on miljoona omaa asiaa -
minä yritän koota jatkuvasti keskeytyviä ajatuksiani

ei siitä tule mitään

ne repalotuvat
lakaistuvat nurkkiin häpeämään.

Pitäisi päättää tässä ja nyt
pitäisi

ja minä olen kuolemanväsynyt.

Minusta ei ole täyttämään tyhjyyttä.

Minun ajatuksieni rispaantuneet riekaleet häpeävät omissa nurkissaan.

Miten ne korjaan,
kun voimani eivät riitä niiden keräämiseen,
olematon aikani väistelee minua?

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ilon säikeitä etsimässä

Iloinen tasapainoinen pysäkki
kupliva lepo

kohtaaminen
tuttuus

juoksee pois
kun sitä yrittää ahtaa lauseisiin
ne eivät mahdu


Tunteet ja sanat riehekkaana sekamelskana jossain
ja joka hetki tulee uusi tykitys jostakin

minua revitään.

Milloin minulla olisi hetki aikaa
ottaa peili käteen
ja katsoa, näkyykö siellä joku.

Voi olla, että olen liuennut kylpyhuoneisiin luokkahuoneisiin käytäviin keskusteluihin.

Vain haju jäljellä? Mutta kenen?

Riisuttu

Kun ihminen on ensin riisuttu sanoista alasti
hän on haavoittuvimmillaan

ja minä puhun nyt itsestäni

kavahdan

pelkään kuollakseni
että joku vaikuttaa minuun
tyrehdyttää olemasta

ei minua voi kahlita muotoihin

minä haluan kasvaa itse
sitoa itse itseni
jos siltä tuntuu

ei minulla ole sanoja
koska en ole ehtinut edes piirtää tunteitteni ääriviivoja
minulla on vain hetkiä tunteita kosketusta kaikilla tasoilla

ääni "varo" tulee jostakin
enkä minä tiedä, mistä se tulee

minä pelkään

kadotin jo oman minuuteni
elämänilo järkkyi
kauhun tunne

mitä minä rikoin?

Voi miksi minä en hillitse itseäni
tavallisuuden taakse
miksi vielä kurotan ja luulen?

perjantai 10. tammikuuta 2014

Odottamisen vaikeusongelma

Ei se ollutkaan sitoutumiskammoa.
Se oli tyytymistä rippeisiin.

Se oli kohtamattomuuden tarinaa,
jossa alituiseen etsin ihmistä,
joka ei tullut.

Ja sitten paleli
ja etsin vikoja itsestäni

olihan niitä

torstai 9. tammikuuta 2014

Avain

Ihminen voi jos haluaa
sulkea jokaisen tuntevan solun itsessään
ja elää silti

niin kuin hengittää kivi
hitaita vuosia

ja tarvitaan vain sekunti
kun kivi syttyy palamaan

hetket kulkevat päällekkäin ristikkäin ja takaperin
ja aika juoksee ja pysähtyy yhdellä kertaa

solut elävät kuin eivät olisi koskaan eläneet
ja ne huutavat kosketusta
iho on kuuma

hetki hetkeltä valmiina jakautumaan
tuhansiksi sirpaleiksi

kun avain sopii

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kevyt ja kupliva

Kevyt ja kupliva on hetken aitous,
kun se tulee ei mistään
ja puhaltaa menneen sammuksiin.

Uusi vuosi, ilon vuosi,
lepo,
vaikkei lepoa tiedossakaan.

Haparoivin katsein etsin tulevaisuuden historiaa.
Olisiko monumentin takana joku?

Loputon möhkäleitten jono takapolulla, edessä tanssipelto,
virkistäviä vehreitä niittyjä,
valon läikkeitä.

Odota, minä tulen!