Niin äkkiä katoaa ilma,
jota juuri hengitimme samassa ajassa.
Niin äkkiä tulee ja menee valo,
aamun ensimmäinen säde
joka oli
hetken
ensimmäinen ja sitten jo vanha.
Minä luulin,
ja se oli poissa.
Ja sitten luulin,
että se ei ollut,
ja jälleen se olikin taas tässä.
Minä en tiedä, jaksanko tätä pohjatonta sokkoutta
- voisiko elämä jo olla valmis,
kaikki jo tässä?
No ei tietenkään.
Minun pitää jatkaa loppujen sarjaa,
jos jonakin päivänä
tulisi valo
ja jäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti