Pienten hetkien paino
väsyttää pakkasen kiteet niin alas alas
Maan viileä kosketus
vetää puoleensa
takaisuuden uumeniin
pohjattomiin,
ei sieltä tulla takaisin.
Alku ja äkkiä edessä on uusi loppu.
Miten uskallan aloittaa mitään,
kun heittäydyn,
kuten minä teen
kuten minä teen
nielaisen juurineen
ja olen kuin hevonen
en osaa oksentaa.
Ja taas ja taas houkutus on liian suuri.
On jano, kova jano.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti