torstai 9. lokakuuta 2014

Syksyn aulassa

Syksy piirtää talojen ääriviivat vahvoiksi,
värit sakenevat,
aika tiivistyy.

Minä yritän pakkautua keski-ikään,
hankkia latureita, takkeja, sohvia, maaleja, kaukosäätimiä,
samanvärisiä kuppeja
ja käyttää niitä.

Yritän olla olematta levoton,
ravistamatta lehtiä puista.

Vähän pisaroi,
raskaita harmaita,
sielu sakenee,
kun se pysähtyy,
Haluan lentää,
haluan huutaa.

Jossakin kaikuu,
vaikken oikeasti huuda.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Halaus

Ihan pienen hetken saan
aamulla,
unen jälkeen,
ajatuksissa.

Kahvi ei vielä tipu,
mutta lehti kolahtaa,
leipäpussi rapisee,
lapsi kokkaa.

Tällä kertaa lapsen hymyn voi melkein kuulla,
askelissa keveys.

Kiedon peittoja tiukemmin,
laitan silmät kiinni,
pikamatka,
äkkiä olen poissa.

Onneksi on ajatus,
tässä ja nyt.
Voi kun saisin pitää muistini aina,
tämän muistin.

Keltainen aamu,
ei tuulen häivää.
Sinivalkoinen bussi odottaa liikennevaloissa.
Minä myös,
odotan taas.

Kaurapuuron syömisen taito

Pieni sydän musertuu,
rakkaus murenee,
hapertuu,
leijaa,
oliko sitä ollenkaan?

Vaikka kuinka sanon,
että rakkaus on ainoa asia maailmassa,
joka lisääntyy,
kun sitä jakaa,

se taistelee luopumista,
menee metsään asumaan,
kiukkuaa ja uhmaa,
on aikuista,
prinsessaa ja valtiatarta

ja vain halaus siihen auttaa.

Voi turhuuden turhuus,
miten aika mutkittelee itseään solmuun.

Mitä on kaurapuuron syöminen ja pipon päähän laitto?

Jakamista pakon alla,
luottamuksen vastaan harausta?
- Ketään en tarvitse.

Ainakaan puoleen minuuttiin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Sarvi

Lumi voisi jo peittää epäkohdat,
hillittömyyden, viallisuuden.

Koko elämä mennyt hillitsemisen oppimiseen
ja lopputulos on sama kuin se,
mistä lähdettiin.

Missä meni vikaan?

Hillittömyyden hillitseminen ei vaan suju,
vaikka istun sen päällä,
sidon patteriin,
tuhoan, alistan, väsytän.

Liikaa työtä 
ja liikaa muuta hillittävää.

Ja aina se jostakin putkahtaa esiin.

Kauneuden kaipuu kärventää sulkia,
noita-akkana vaellan.
Pilaan yksinkertaisuuden
tekemällä liikaa,
aina vaan liikaa.

Kirottu sarvi.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Hamsteri

Vaikka kuinka vanhenen
ja kohta kaikessa on remppaa,
pitää joka päivä muistaa hillitä,

säätää liekkiä pienemmälle,
muistuttaa,
että tee kaikkea vähemmän,
hengitä.

Ja minä vain huudan joka suuntaan,

juoksen kovempaa,
vaikka takajalka rispaa
ja kengissä oli reikiä jo vuosi sitten.

Minä en nuorene,
minä vanhenen.

Miksi se ei tule tajuntaan?
Miksi nämä solut eivät opi?

Mikä on, että minä ahmaisen edelleen koko parsinneulan,
lupaan parantaa koko sairaalan,
otan koppeja elämäntavoista,
usutan muitakin matkaan.

Ja kun puran puran pipoja ja villapaitoja,
luovun niistä yksi kerrallaan,
olen kuin hamsteri ilman juoksupyörää,

pysähdysahdistuksessa,
häpeällinen,
taas tuli tehtyä janottua liikaa.

Eteerisyys unikuvissa,
kauneus litistyneenä pelottavan peilin alle,
teot kohtuuttomia.

Koko minuus tyhjenee jokaisella deletellä.
(Arjen sankari.)
Vielä jää kuitenkin mekaniikka,
joka kiehuu polttaa pakkautuu,
pyörittää tyhjää.

Myyn kesän, aistiharhan ja matkailuauton,
liput sirkuksiin,
reikäiset kengät,
lukukirjan, kauppalistan, kaikki lukuisat kotini.

Kuka ostaa?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hyvää yötä

Lähellä ja kaukana kohtaavat toisensa.

Että se on,
me tässä ja nyt
ja se riittää.

Lepään sinussa
ja sinusta tulee minulle uni.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Syksyn värit laskeutuvat yllemme

Jos lopultakin löysin ajalle värin,
en haluaisi sitä heti hukata
loppumattomiin kalenterimerkintöihin
ja täyttymättömiin toisiin odotuksiin.

Sanoilla uudet merkitykset,
puhdas sisältö,
en ole niitä ennen käyttänytkään,
sanojen kopioita vain
- jos niitäkään.

Syksyn värit laskeutuvat yllemme,
värittävät meidän syksymme,
meidän kohtaamisemme,
meidän lyhtymme.

Näistä sävyistä en tiennyt,
ehkä näkökyky aukeaa vasta
ajan täytyttyä,
ihmisen syksyssä.






maanantai 8. syyskuuta 2014

Vieläkö hymyilet?

Vieläkö hymyilet?
Olen vuori,
olen kivi,
olen rajaton peruskallio.

Minut saa jos ottaa,
mutta rukoilemalla en tule.

Rakastan,
mutta vahingoittaa en halua,
Tuhkasta haihdun yötaivaaseen.

Olen liekki,
olen tanssi,
olen laulu,
painan nolla kilogrammaa.

Vieläkö sinä hymyilet,
kun minä olen?

Mihinkään en katoa,
jos sallit minun olla,
mutta jos olen väärä
tai en riitä,
juoksuhiekkaa vain.

torstai 4. syyskuuta 2014

Jätin takin naulaan

Yritän pitkittää tätä kesää,
en suostu sukkahousuihin.
Jätin takin naulaan,
sovitin sitä,
mutta vielä se jäi.

Vesihöyry härmistyy auton ikkunoissa 
nauraa minulle,
kun kyyditsen sen pois laskemalla ikkunat,
vapautan ystäväni tuulilasinpyyhkijät viuhumaan,
vielä en skrapaa.

Minulla on vielä kesä.

Laitoin kuitenkin penkinlämmittimen,
se ei hidasta venytystä,
kun istun lyhythihasillani
ja ajan pitkin kesää.

Tuhatvuotias

Eihän tässä varaa olisi kiirehtiä aikaa,
mutta odotus ahnehtii minuutteja
ja työviikko tuntuu pitemmältä kuin ennen.

Onko niin, että odottavan aika vähintäänkin kaksinkertaistuu?

Minusta on tulossa tuhatvuotias.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kesän jälki

Oranssi ja harmaa hämäröivät
ja yön tulo putoaa kengille,
on alkusyksyn ilta.
Ihossa kesän jälki,
vaaleana tummana,
läsnäolon muisto.

Omenat ja
vaniljakastikkeen tuoksu tässä
ja minä yritän haluta niitä,
mutta todellisuudessa ajatukseni ovat kaukana
vaniljakastikkeesta.

Kurottelua

Olisihan se ihanaa olla samanlainen kuin kaikki muut,
keskiarvo,
havaitsemattomiin huvennut,
ei kivun tarttumapintaa ollenkaan.

Olisi äiti isä sisko veli,
kerrostalokolmio,
samanlaisen ruokahalu kuin kaikilla
ja täsmälleen samat vaatteet.

Varmuus siitä,
että kaikki vain jatkuu ja jatkuu
samana.
on säännölliset säännöt,
tuttuus,
toistojen jono.

Kotona kodin tuolla puolen,
kurottelemassa.

Voi lapsi,
ei ehkä ole sattumaa,
että tiemme kohtasivat.

Saarella

Yksikään vene ei tule.
Tuuli ohittaa.

Sen vaan vaistoaa,
kuin ison jääkaapin ovi aukeaisi,
vihainen katse,
tervehtimättömyys,
hidas torjunta.

Jotain olen kai tehnyt ollut elänyt?

Ja minä kuulin karheasta kirjelmästä,
havaitsen kivettyneet selät,
huomaan jalanjäljen takkini selkämyksessä
ja ihmettelen,
mikä rikokseni on.

Se että kaikki kelpaa,
kaiken jakaa,
se ei riitä.

torstai 28. elokuuta 2014

Carmolis

Operettihelmat väristen
juhlin nuhan tuloa marjateellä.

Yskä vetää mielen mukaansa
apteekki keikkuu kotimatkan varrella.

Nyt en kerkeä,
nyt en halua,
tulee kesä,
tulee juhla,
työviikon loppuun.

Nujerrus kaikin keinoin,
älä tule!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Transaktio

Haluan olla kiltti siksi, että huvittaa,
en siksi, että olen velkaa.

Tassunpainallus


En varasta
ja sade kimaltelee rotvallinreunassa
punaisen pakettiauton takapellissä.

Sateen muisto
valaisee kadun kuin kevät,
heijastaa silmiini sumun,
jonka läpi pääsee vaivatta.

Pisara läikähtää
ja hermoratojen säkenöintiä ei voi estää
- kuvien sarja,
joka muistossa pikkuriikkinen kimallus.
Tämän aamun huomisen ylihuomisen alkujuuri.

Enää kaksi yötä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Ketut

Niitä tuli kellarinovista,
lankoja pitkin matelemalla,
ne söivät kivetkin kynnysmaton alta,
ne murisivat vihaisesti kun häädin niitä pois luudalla.

Ne laukkasivat pitkin sänkipeltoa,
tekivät ympyrän ympärilleni,
vaikka minä kävelin ihan hitaasti
ja yritin olla välittämättä.
Ne uikuttivat perään.

Ne halusivat lihaa,
jäätelöä,
herkkuhyytelöä,
oman vatsansa täyteen.

perjantai 22. elokuuta 2014

Sadetta etsin

Silmäripsien varjon verran
voin asioihin vaikuttaa.

Ja riittämättömyys huutelee minulle herjauksia:
"Aikavammainen!
Julkisivu kaipaa remonttia!
Maalaa vähän!"

Ja silmäripsien varjon verran
muutan kaiken.

Se riittää.

Niitä varjoja tulee joka päivä lisää,
ja ja joka päivä on yksi ammottava musta aukko vähemmän,
yksi kerrallaan
häivähdys uudesta varjosta,
odotetusta.

Varjoissa uin,
sadetta etsin,
aina joskus ne tulevat luo,
kun kutsun,
hetket.

torstai 21. elokuuta 2014

Loppumaton

Erillisyyden aave kalpenee ja haihtuu,
usva lakoaa.

Vastaan tulee iso urohirvi,
joka kohottaa minut sarvilleen kuin kruunun.

Se hirvi ei matele,
ei pyydä.

Muistan kaukaa kotkat,
jotka roikkuivat puhelinlangoilla,
avokonttin ristiinnaulittu lammas
- kaukana takanapäin,
vapautettuna,
minä.

Ja minä putosin aavikoiden hiekkaan,
meren suolaan,
valaisin auringon,
keräsin kuun siruja,
ja katsoin kuvajaista syksyn järvestä,
joka syttyi palamaan.

Tuhosin kaiken, mihin koskin,
ja sen sietäminen ei ollut helppoa.

Otin vastaan puhelut viestit,
joiden välityksellä sain tietää vikani
ne joita oli,
ja ne,
joita ei ollut.

Puhelin soi,
ja sydän pysähtyi.
Taas.

Kun rypyt oikenivat,
sulat suoristuivat lysystä,
olin edelleen sama.

Säkeet on salattava,
sielu, rehellisyys kahlittava.
Niiltä.

Ja pitkään minun piti odottaa,
että tuli hirvi,
kesytön.

Sillä hetkellä loppui minun tarinani,
meidän tarinamme alkoi.

Hyökkäys

Minä tiedän, että se voi tapahtua uudelleen,
voin tehdä sen,
vahingoittaa.

Voin olla taas auki,
jos en ole varovainen,
jos en yhtään sulje.

Sellaisia voi edelleen tulla,
joita vedän puoleeni,
jotka romahdutan,
joille olen vahingollinen.

Edelleen.

Mutta mitään en toivo niin paljon,
kuin että saisin olla rauhassa auki

yhdelle

ja haluta sitä.