torstai 9. lokakuuta 2014

Syksyn aulassa

Syksy piirtää talojen ääriviivat vahvoiksi,
värit sakenevat,
aika tiivistyy.

Minä yritän pakkautua keski-ikään,
hankkia latureita, takkeja, sohvia, maaleja, kaukosäätimiä,
samanvärisiä kuppeja
ja käyttää niitä.

Yritän olla olematta levoton,
ravistamatta lehtiä puista.

Vähän pisaroi,
raskaita harmaita,
sielu sakenee,
kun se pysähtyy,
Haluan lentää,
haluan huutaa.

Jossakin kaikuu,
vaikken oikeasti huuda.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Halaus

Ihan pienen hetken saan
aamulla,
unen jälkeen,
ajatuksissa.

Kahvi ei vielä tipu,
mutta lehti kolahtaa,
leipäpussi rapisee,
lapsi kokkaa.

Tällä kertaa lapsen hymyn voi melkein kuulla,
askelissa keveys.

Kiedon peittoja tiukemmin,
laitan silmät kiinni,
pikamatka,
äkkiä olen poissa.

Onneksi on ajatus,
tässä ja nyt.
Voi kun saisin pitää muistini aina,
tämän muistin.

Keltainen aamu,
ei tuulen häivää.
Sinivalkoinen bussi odottaa liikennevaloissa.
Minä myös,
odotan taas.

Kaurapuuron syömisen taito

Pieni sydän musertuu,
rakkaus murenee,
hapertuu,
leijaa,
oliko sitä ollenkaan?

Vaikka kuinka sanon,
että rakkaus on ainoa asia maailmassa,
joka lisääntyy,
kun sitä jakaa,

se taistelee luopumista,
menee metsään asumaan,
kiukkuaa ja uhmaa,
on aikuista,
prinsessaa ja valtiatarta

ja vain halaus siihen auttaa.

Voi turhuuden turhuus,
miten aika mutkittelee itseään solmuun.

Mitä on kaurapuuron syöminen ja pipon päähän laitto?

Jakamista pakon alla,
luottamuksen vastaan harausta?
- Ketään en tarvitse.

Ainakaan puoleen minuuttiin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Sarvi

Lumi voisi jo peittää epäkohdat,
hillittömyyden, viallisuuden.

Koko elämä mennyt hillitsemisen oppimiseen
ja lopputulos on sama kuin se,
mistä lähdettiin.

Missä meni vikaan?

Hillittömyyden hillitseminen ei vaan suju,
vaikka istun sen päällä,
sidon patteriin,
tuhoan, alistan, väsytän.

Liikaa työtä 
ja liikaa muuta hillittävää.

Ja aina se jostakin putkahtaa esiin.

Kauneuden kaipuu kärventää sulkia,
noita-akkana vaellan.
Pilaan yksinkertaisuuden
tekemällä liikaa,
aina vaan liikaa.

Kirottu sarvi.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Hamsteri

Vaikka kuinka vanhenen
ja kohta kaikessa on remppaa,
pitää joka päivä muistaa hillitä,

säätää liekkiä pienemmälle,
muistuttaa,
että tee kaikkea vähemmän,
hengitä.

Ja minä vain huudan joka suuntaan,

juoksen kovempaa,
vaikka takajalka rispaa
ja kengissä oli reikiä jo vuosi sitten.

Minä en nuorene,
minä vanhenen.

Miksi se ei tule tajuntaan?
Miksi nämä solut eivät opi?

Mikä on, että minä ahmaisen edelleen koko parsinneulan,
lupaan parantaa koko sairaalan,
otan koppeja elämäntavoista,
usutan muitakin matkaan.

Ja kun puran puran pipoja ja villapaitoja,
luovun niistä yksi kerrallaan,
olen kuin hamsteri ilman juoksupyörää,

pysähdysahdistuksessa,
häpeällinen,
taas tuli tehtyä janottua liikaa.

Eteerisyys unikuvissa,
kauneus litistyneenä pelottavan peilin alle,
teot kohtuuttomia.

Koko minuus tyhjenee jokaisella deletellä.
(Arjen sankari.)
Vielä jää kuitenkin mekaniikka,
joka kiehuu polttaa pakkautuu,
pyörittää tyhjää.

Myyn kesän, aistiharhan ja matkailuauton,
liput sirkuksiin,
reikäiset kengät,
lukukirjan, kauppalistan, kaikki lukuisat kotini.

Kuka ostaa?

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hyvää yötä

Lähellä ja kaukana kohtaavat toisensa.

Että se on,
me tässä ja nyt
ja se riittää.

Lepään sinussa
ja sinusta tulee minulle uni.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Syksyn värit laskeutuvat yllemme

Jos lopultakin löysin ajalle värin,
en haluaisi sitä heti hukata
loppumattomiin kalenterimerkintöihin
ja täyttymättömiin toisiin odotuksiin.

Sanoilla uudet merkitykset,
puhdas sisältö,
en ole niitä ennen käyttänytkään,
sanojen kopioita vain
- jos niitäkään.

Syksyn värit laskeutuvat yllemme,
värittävät meidän syksymme,
meidän kohtaamisemme,
meidän lyhtymme.

Näistä sävyistä en tiennyt,
ehkä näkökyky aukeaa vasta
ajan täytyttyä,
ihmisen syksyssä.