torstai 21. elokuuta 2014

Loppumaton

Erillisyyden aave kalpenee ja haihtuu,
usva lakoaa.

Vastaan tulee iso urohirvi,
joka kohottaa minut sarvilleen kuin kruunun.

Se hirvi ei matele,
ei pyydä.

Muistan kaukaa kotkat,
jotka roikkuivat puhelinlangoilla,
avokonttin ristiinnaulittu lammas
- kaukana takanapäin,
vapautettuna,
minä.

Ja minä putosin aavikoiden hiekkaan,
meren suolaan,
valaisin auringon,
keräsin kuun siruja,
ja katsoin kuvajaista syksyn järvestä,
joka syttyi palamaan.

Tuhosin kaiken, mihin koskin,
ja sen sietäminen ei ollut helppoa.

Otin vastaan puhelut viestit,
joiden välityksellä sain tietää vikani
ne joita oli,
ja ne,
joita ei ollut.

Puhelin soi,
ja sydän pysähtyi.
Taas.

Kun rypyt oikenivat,
sulat suoristuivat lysystä,
olin edelleen sama.

Säkeet on salattava,
sielu, rehellisyys kahlittava.
Niiltä.

Ja pitkään minun piti odottaa,
että tuli hirvi,
kesytön.

Sillä hetkellä loppui minun tarinani,
meidän tarinamme alkoi.

Ei kommentteja: