Syksyn värit laskeutuvat yllemme

Jos lopultakin löysin ajalle värin,
en haluaisi sitä heti hukata
loppumattomiin kalenterimerkintöihin
ja täyttymättömiin toisiin odotuksiin.

Sanoilla uudet merkitykset,
puhdas sisältö,
en ole niitä ennen käyttänytkään,
sanojen kopioita vain
- jos niitäkään.

Syksyn värit laskeutuvat yllemme,
värittävät meidän syksymme,
meidän kohtaamisemme,
meidän lyhtymme.

Näistä sävyistä en tiennyt,
ehkä näkökyky aukeaa vasta
ajan täytyttyä,
ihmisen syksyssä.

Vieläkö hymyilet?

Vieläkö hymyilet?
Olen vuori,
olen kivi,
olen rajaton peruskallio.

Minut saa jos ottaa,
mutta rukoilemalla en tule.

Rakastan,
mutta vahingoittaa en halua,
Tuhkasta haihdun yötaivaaseen.

Olen liekki,
olen tanssi,
olen laulu,
painan nolla kilogrammaa.

Vieläkö sinä hymyilet,
kun minä olen?

Mihinkään en katoa,
jos sallit minun olla,
mutta jos olen väärä
tai en riitä,
juoksuhiekkaa vain.

Jätin takin naulaan

Yritän pitkittää tätä kesää,

en suostu sukkahousuihin.

Jätin takin naulaan,

sovitin sitä,
mutta vielä se jäi.

Vesihöyry härmistyy auton ikkunoissa 

nauraa minulle,

kun kyyditsen sen pois laskemalla ikkunat,
vapautan ystäväni tuulilasinpyyhkijät viuhumaan,
vielä en skrapaa.

Minulla on vielä kesä.

Laitoin kuitenkin penkinlämmittimen,

se ei hidasta venytystä,
kun istun lyhythihasillani
ja ajan pitkin kesää.

Tuhatvuotias

Eihän tässä varaa olisi kiirehtiä aikaa,
mutta odotus ahnehtii minuutteja
ja työviikko tuntuu pitemmältä kuin ennen.

Onko niin, että odottavan aika vähintäänkin kaksinkertaistuu?

Minusta on tulossa tuhatvuotias.

Kesän jälki

Oranssi ja harmaa hämäröivät
ja yön tulo putoaa kengille,
on alkusyksyn ilta.
Ihossa kesän jälki,
vaaleana tummana,
läsnäolon muisto.

Omenat ja
vaniljakastikkeen tuoksu tässä
ja minä yritän haluta niitä,
mutta todellisuudessa ajatukseni ovat kaukana
vaniljakastikkeesta.

Kurottelua

Olisihan se ihanaa olla samanlainen kuin kaikki muut,
keskiarvo,
havaitsemattomiin huvennut,
ei kivun tarttumapintaa ollenkaan.

Olisi äiti isä sisko veli,
kerrostalokolmio,
samanlaisen ruokahalu kuin kaikilla
ja täsmälleen samat vaatteet.

Varmuus siitä,
että kaikki vain jatkuu ja jatkuu
samana.
on säännölliset säännöt,
tuttuus,
toistojen jono.

Kotona kodin tuolla puolen,
kurottelemassa.

Voi lapsi,
ei ehkä ole sattumaa,
että tiemme kohtasivat.

Saarella

Yksikään vene ei tule.
Tuuli ohittaa.

Sen vaan vaistoaa,
kuin ison jääkaapin ovi aukeaisi,
vihainen katse,
tervehtimättömyys,
hidas torjunta.

Jotain olen kai tehnyt ollut elänyt?

Ja minä kuulin karheasta kirjelmästä,
havaitsen kivettyneet selät,
huomaan jalanjäljen takkini selkämyksessä
ja ihmettelen,
mikä rikokseni on.

Se että kaikki kelpaa,
kaiken jakaa,
se ei riitä.