Punainen lanka

Hauraan huomisen raosta voin erottaa
koivun
suoran ja valkoisen
kurottavan kohti sineä
pallon ytimestä poispäin

Kavahdan pysähtynyttä tilaa
ihmiset marssivat ohi
ja puhuvat puhuvat
omiaan

Leikkaan liimaan huomisia ja tulevia huomisia
syntyy kuvia
satunnaisuuksia

Punainen lanka ohjaa jonnekin
yhteisymmärrystä turha odottaa
ja vahingossa lipsahtaneet ohikiitävät kiitokset napattava heti
huomenna ne ovat jo tavoittamattomissa
muistamattomissa

Kaikki tehtävä nyt
tartuttava nyt

Tuuli tuulee
jonakin päivänä tuulee minun tuuleni
olen riittävän hauras
se ottaa minut mukaan

ja keskustelee.

Kevät tulee huomenna

Kevät tulee huomenna.
Minulle myös?

Saisipa vähän nukkua....
....downshifting joopa joo.

Läsnäolon kirous
henkisyyden kasvu

Teen oikein, tiedän sen.
En tee ehkä hyvin,
mutta parhaani teen.

Ihmisillä on niin paljon asiaa ja huolia,
etteivät minun asiani ole kenenkään asioita,
minun huoleni muita huolia,
minun kiinnostukseni toisia.

Ja ystävyys meni jo
- tai onhan sitä palasina maailmalla.

Ystäviä omissa saarissaan,
omine käsityksineen, jotka eivät liikutu sanoista,
kohtaamisista.

Hetkittäin kyllä.

Kaipuu kahteuteen on olemassa,
tavoittamattomissa sisällä,
kohtaamisen kaipuu.

Toiseuden kokemus
vihloo hiljaa
luuytimessa.

Oikeita valintoja?
Kyllä.
Tämä elämä on ehkä tällainen, yksinäinen.

Kohtaamisia harvassa,
niin kuin kiven henkäyksiä.

Mutta kivi on vahva, turva,
eikä se vielä halkea.

Moraali

Kotka ja Norsu asuivat samassa talossa. Heillä oli perhe ja joskus yhteinen perheateria, yhteinen joulu ja samat oljet nukkumista varten. Talo oli iso, mutta piti ollakin, sillä Norsu vei paljon tilaa. Tilaa ei ollut kylläkään riittävästi Kotkan lennellä. Norsulla oli oma Perhonen, joka leikitteli sen kärsällä mielellään. Perhosella ei ollut lupa tulla kuitenkaan Kotkan ja Norsun kotiin, mutta kyllä se tuli, ajatuksen tasolla ainakin ja salaisina teksteinä.

Susi asui lähistöllä omassa torpassaan. Hänellä oli lämmin suhde Naarassuteen, joka puolestaan eleli kaukana korvessa oman Supikoiransa kanssa.

Eräänä päivänä Metsässä oli kevään ja auringon tulon juhlat. Kaikki Metsän eläimet kokoontuivat kohottamaan karhujen tuomia mesimaljoja auringonvalolle. Maljat kohotettiin ja tanner tömisi metsän eläinten tanssiessa elämälle.

Norsun valinta oli jättää Kotka, Perhonen, pesue ja rakas ystävä Susi vaalimaan Metsän musiikkiperinnettä ja tansseja ja keskittyä Naarassuden vokottelemiseen.

Sinä yönä

Sinä yönä,
siihen hetkeen
kiteytyi koko hulluus
koko teatteri

Sinä yönä lopullisesti heräsin.

Tahattoman kylmyytesi itsekkyytesi
tunteettomuutesi määrää
ei mikään mittayksikkö mittaa

Me kaikki tulimme mitätöitöidyiksi kerralla.

Noin vain.

Ystävyys
ja vielä enemmän.

Noin vain,
antaa mennä vaan.

Se ei enää liittynyt minuun,
silti olin siinä silminä läsnä
ihan lähellä.

Taittuuko äärimmäisen röyhkeyden niska
jos tekijä ei itse ymmärrä,
mitä tekee?

Jotakin tuhoutui lopullisesti,
kertakaikkiaan.

Silmissä unelma

Etäisyys, etäisyys,
torjunta,
selkeästi kiehtovaa.

Vakavuus,
silmissä unelma ja kiltteys.

Ja siihen se jäi.

Jatkoimme kauan,
vaikka en koskaan onnistunut olemaan oikea,
eikä hän,
hän oli ihan väärä.

Hetken kuitenkin kohtasimme,
sitten se muuttui.

Ensin oli yliote siellä
ja sitten olin minä jo poissa.

Olin jo haavoittunut niin paljon,
ettei sitä olisi voinut korjata.

Rakkaus oli jo kauan sitten kääntänyt selän,
ei sitä voi enää muuttaa.

Minä kurottelin toisaalle,
ei se riittänyt,
vaikka tuolloin olisin kai ollut ihan kaikki, hetken.

Todennäköisyyslaskentaa

Yllättävä kiinnostukseni matematiikkaan läikähti yli äyräitten ja minä laskin ja laskin ja laskin.
Lopulta pisteeni olivat huimat
ja olinhan minä hyvä.

Hän oli vanha ja minä hädintuskin täysi-ikäinen.
Perheellinen.

Ja se syttyi ja jatkui ja siitä tuli joksikin aikaa tosi.

Aikuisen ihmisen hauraus ja tietämättömyys, kokemattomuus yllätti minut.

Lopulta hän alkoi maistua kaurapuurolta.

Olin tarjonnut hänelle aikaani ihan liikaa
ja hän oli vastuuttomasti ottanut sitä,
aneli lisää.

Päätin kadota.

En ollut kukaan,
eikä minusta koskaan olisi tullut kukaan.

Olin haavekuva,
joka poistettiin tieltä,
jätettiin pimeälle tielle,
kun piilottamisen aika tuli.

Minä kävelin valoon,
mutta vielä ne askeleet seurasivat minua,
toisissa vartaloissa.

Heitä oli runsaasti

Tunnistin heidät siitä,
että heillä oli etäisyyttä ja itsevarmuutta,
heitä tavoiteltiin,
ja heitä minä en tavoittanut.

He puhuivat paljon,
ja ottivat kaikki,

ja minun sieluni ui heidän perässään
heidän kokonaan tietämättään.

Paitsi kerran minä sanoin,
ja se, kenelle sanoin,
hämmästyi suuresti.

Jos olisin mennyt lähelle ja kuiskinut lempeästi,
nykyisyyteni olisi voinut olla aika toinen.

Mutta minä en mennyt,
vaan annoin vereni valua hietikoille,
majapaikkoihin ja jokeen
ja jäin odottamaan seuraavaa.

Suutelin heitä kaikkia
yhden kerran.