I
Olen monesti yrittänyt vangita hetkiä sanojen sisään
eivät ne taivu
sanoilla häpäisen sen, mikä oli
ja sen, mikä tulee
Olen tehnyt sisäistä siivousta
oksentanut sanoja ja lauseita
nopeaan
laittanut maailmaan
deletoinut kaiken heti
hetkien ruumiit vaeltavat jossain
minun tappamani hetket
Väkivaltaisuudet ja julmuudet kai loppuvat
kun sisällä on puhdasta
ja ruumiit poissa
toivottavasti poissa ikuisesti kaikkialta
sana-allergia hiipii vähin erin
kaipuu jäsentymättömyyteen
leviää kuin infektio
kuka haluaa elää hautausmaalla?
II
Olisiko hän tarvinnut lohtua omaan elämäänsä
miten jaksaisi
kaikkien kanssa?
Oliko hänellä asioita, joilla täyttää itseänsä
kun toiset olivat pohjattomia kaivoja?
Mistä asioista hän oli iloinen?
Osasiko hän olla ihmisten kanssa niin,
että sai niistä itselleen jotain?
III
Tarjosin lahjaksi hetkien kuoria.
Tarjosin selityksiä.
Olin ”fiksumpi” kuin kukaan muu.
IV
”Tulethan lauantaina hautajaisiin,
hänhän tulee kantajaksi.”
Mitä tuollaisiin kysymyksiin vastataan?
En käy katsomassa eläviä sukulaisiakaan,
miksi minun pitäisi haudata kuollut,
joita en ole koskaan edes tavannut?
vastenmielinen
ahdistava
kysymys
V
Minulla on ollut monta ehdotusta
vastenmielistä
ahdistavaa
jos olisin kohteena
inhoaisin niitä.
VI
Pintahelinää vain, pintahelinää
ei ruumiita enää?
skeptismi vaanii
syövyttää
nakertaa
julistan poikkeustilan sitä vastaan
hävettää
kun saakin lahjaksi aidon hymyn,
jollakin on muumioitumaton sana
joku kiinnostuu yksinkertaisuudesta
tavallisuudesta
ilahtuu sanasta
tulee krookus
kuoret rapisevat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti