Vinksulavonksula

Vähän on kummallista
olla koko ajan läsnä jossakin
ventovieraat lähestyvät
ja kuvittelevat sinusta jotakin odottavat
tulevat niin liki, ettei mitenkään kehtaa paeta
ja sitten keksii jonkun tekosyyn olla olematta.

Ja sitten livenä sinulla on osaaminen ja niillä toisilla ei
jotka asioista päättelevät
mielivaltaisesti
ja sinä yrität sanoa
mutta kukaan ei kuule,
kun ei ole sen vertaa osaamista,
että osaisi kysyä ja kuulla.
Yritä nyt siinä sitten olla vakavasti otettava edes itsellesi.

Läsnäolo on absurdi ajatus.
Tuulee,
tuulimyllyt hurisevat vaimeasti
eikä niitä vastaan voi tapella,
kun ne eivät ymmärrä pyörivänsä vastatuuleen
keksivänsä ydinvoimalaa ja aurinkokennoja uudestaan uudestaan
kaikkien jo moneen kertaan tehtyjen ja korjattujen virheiden kautta.
Kun ei osata kuulla.

Ja siellä on myös niitä, jotka ahmaisevat sinut kiduksiinsa
- tahdoit tai et.

Kirjoittamattomia ovat läsnäolon säännöt eri yhteisöissä
ja sellaisiksi ne saavat jäädäkin
on yksi paikka,
jossa ei puhuta,
eikä puututa
ja puhutaan, mutta asioista.
Järjen ääni.

Ja etäällä hymyilee vinksulavonksula.